sunnuntai 30. elokuuta 2009

@Kuala Besut

Moi!

Vajaan tunnin paasta starttaa paattimme kohti Perhentianin saaria. Ollaan siis nyt Kuala Besutin kalastajakylassa.. Tosi lahella Thaimaa rajaa mennaan nyt.

Pakko myontaa etta ottaa hieman paahan kun taalla on ollut suht huonot kelit melkein koko matkan ajan.. Lue kovin lampoiset, mutta pilviset. Joka yo on satanut. Toivo elaa etta Perhentianilla paastaisiin nauttimaan hieman enemman auringosta.

Loppureissu matkasuunnitelmissa olisi viettaa nyt tarpeeksi kauan aikaa snorklaillessa, levyttaessa ja odotellessa kookoksen putoamista palmusta tuolla Perhentianilla.. Sen jalkeen suuntaamme viela hieman pohjoisemmaksi Kota Bharun kaupunkiin, josta voisimme ottaa yojunan Singaporeen (matka-aikaa . 13h, mutta menisipas yksi yo natisti siina).. Sitte pari paivaa Singaporetta, ehka kuuluisan elainpuisto tsekkaus jne. Sitten olisikin puolentoista viikon paasta aika suunnata kotia.

Olemme muuten matkanneet nyt yhta matkaa Mersingista Kuola Terengganuun ja tanne eraan slovenialaisen pariskunnan kanssa. Hekin suuntaavat Perhentianin saarille, ja siis Kecilille minne mekin.

Nyt hei ja kuulemisiin! Luultavasti ei tule kamalasti oltua netissa Perhentianilla, silla neti n kaytto oli aika suolaisen hintaista siella..

@Kuala Terengganu

Selamat sedang!

Elikka eilen saavuimme n. 7,5h bussikyydityksen jalkeen tanne Kuala Terengganuun.

3 kovaa faktaa Malesian pitkan matkan busseista:

1. Kuskit ovat hulluja! Suosittelemme ottamaan mukaan oman kyparan ja muutamia suojia, jos haluaa selvita vammoitta ja hengissa.
2. Pitkan matkat bussit ovat hulppeita! Leveat nahkatuolit leveine kasinojinee. Selkanoja laskeutuu melkein makuuasentoon, samaten nahkaiset jalkanojat nousevat ylos. Ja ilmastointi pelaa, luonnollisesti.
3. Aikataulut heittavat. Syyna voisi olla mahdollisesti teiden huonokuntoisuuden lisaksi myos se etta muslimit pysahtyvat valilla rukoilemaan. Sessio saattaa kestaa jopa puolisen tuntia.
( Ja muuten, noissa busseissa on erikseen kyltit NO SPITTING! .. se ei vissiin ole sitten itsestaan selvaa paikallisille..?)

Tosiaan, saavuimme tanne niin myohaan etta aurinko oli jo laskenut. Aloimme etsia majapaikkaa yoksi. Parissa paikassa kerkesimme kaymaan, toinen oli aika kamala ja hinta kova, toinen paikka taynna. Sitten eraan paikallisen opastuksella loysimme hyvanhintaisen ja erittain siistin hostellin keskustan tuntumasta. Majapaikan buukkauksen jalkeen siirryimme makkiin ruokailemaan. Tata oltiinkin jo odotettu!! :) Mullakin maha alkoi jo olemaan ihan kunnossa, saattoi olla etta paikalliset hiilitabletit auttoivat..

Kuala Terengganu on hyvin hyvin vanhoillinen ja islaminuskoinen kaupunki, mika nakyy katukuvassa esim. moskeijoiden maarassa. Samaten taalla nakee hyvin vahan valkonaamoja ja me olemme kunnon nahtavyys paikallisille itselleen. Ihmiset tuijottavat, moikkailevat, vilkuttavat.. Tuntuu kovin oudolta. Samaten taalla kuulemma pitkasta aikaa moskeijoiden rukouksia. Eilen illalla alkoi hostellin viereisesta moskeijasta kuulua rukouskutsua kahdeksan aikaan ja se loppui vasta yolla kolmen aikaan!! Mina nukuin kuin tukki, mutta Ville ei ollut saanut yhtaan unta, koska tuo aani on kieltamatta kovin aanekas.. Myos ison tien tuomat likenteen aanet kuuluu suoraan majapaikkaamme..

Mina herasin aamulla tosi pirteana, toisin kuin Ville.. Paatimme kuitenkin jaada tanne Terengganuun viela yhdeksi yoksi, koska majapaikka oli (aanista huolimatta) mukava paikka ja kaupunkikin malesialaisen kulttuurinsa takia tarkemman kiertelyn arvoinen. Aamulla hostellimme pitaja tarjoili meille ihanan aamiaisen hedelmineen ja leivoksineen :) Todella ystavallista, jalleen kerran!

Tanaan olemma kavelleet ristiin rastiin kaupunkia ympari. Illalla olisi tarkoituksena viela kauda syomassa kaupunkin kompaktissa, mutta varikkassa Chinatownissa.



Patsastelemassa Terengganun kukkuloilla :)




Kuala Terengganun näkymiä


Ville loi varpaansa johonkin katukivetykseen kompuroidessaan.. Varpaasta jai roikkumaan euron kokoinen lantti ihoa.. Toivotaan ettei tule mitaan inhottavia tulehduksia tms. Etenkin kun on edessa snorklailua Perhentianilla. Eli huomenna aamulla suuntaamme bussilla Kuala Besutin kalastajakylaan hieman pohjoisempana, josta lautat lahtevat Perhentianin saarille. Saaret sijaitsevat n. 20 km rannikolta. Saimme tanaan vaihdettua rahaakin taalla.. Kuulemma Perhentianilla on hieman tyyriimpaa, joten toivotaan etta rahat riittaa ja kukaan ei kaanna niita :)

perjantai 28. elokuuta 2009

Siirtymataipaleella

Näkymiä Salangin laiturilta aamun valjetessa

Asken saavuimme Tiomanilta takaisin tanne mersingin satamakaupunkiin.. Kavimme buukkaamassa liput tunnin paasta lahtevaan bussiin joka suuntaa Kuola terangganun rannikkokaupunkiin (n.400km matkaa sinne). Tama bussi reissu kestaa 7h, joten korottelua talle paivalle tiedossa.. Suuntanamme on siis Perhentianin saaret lahempana Thaimaan rajaa pohjois-Malesiassa..

Viimeinen paiva Tiomanilla vierahti rannalla, paastiin hieman karahtamaankin kun nautittiin siina rantabaarin oluista ja aurinko olikin yllattaen aika kuuma. Se siis pitkasta aikaa ihan nakyi.. Ai niin, tama on nyt todistettu, aurinko ruskettaa (ainakin taalla) vaikka se on pilvien takana :) Ja viimeisena paivanahan sita koralliakin loytyi Salangin rannoilta..

Mutta haaveilemme nyt Perhentianin kristallin kirkkaista vesista ja koralliriutoista..

p.s olen saanut mahani hieman sekaisin, joten se tuo lisajannitysta tulevaan bussimatkaan.
p.s.s ylihuomenna on muuten malesian itsenaisyyspaiva, 52v. plakkarissa :)

Moiks!

-M-

torstai 27. elokuuta 2009

@Salang

Siirryttiin tana aamuna tanne Salangin rannalle Tiomanilla. Ensi alkuun paikka vaikuttaa paljon pienemmalta kuin ABC-ranta. Etsittiin aikamme mokkia aamulla, nahtiin useita aika kamysia versioita aika suolaseen hintaan.. Paadyimme buukkaamaan ihan siistin mokin ilmastoinnilla. Hinta on kuitenkinmelkein tuplat siihen mita maksoimme merinakoalla oloevasta mokista ABC:lla. Tassa hintaa on siis 70 ringettea (n. 15euroa yo per mokki), ABClla mokki maksoi 40 ringettea eli 8 euroa.. Mutta muistakaamme etta siella oli niita muitakin asukkeja. Viime yo meni ihan ok kuitenkin. Naimme koko yona vain 2 torakkaa ja tapoimme ne onnistuneesti.



Eipä ollut kiire mihinkään


Tanaan olemme testanneet veden nakyvyytta Salangin biitseilla. Rannat ovat paljon paremmat kuin ABC:lla, mutta nakyvyytta saa vasta kun porskuttelee rantaviivasta kauemmas. Tassa on vastapaata Coral Island, eli uskomme sen korallien ulottuvan tanne Salangillekin asti. Tosin nuo meduusat vahan arvelluttavat.. Eilen tormasimme Monkey Baylla isoon meduusaan uiskentelemassa metrin paassa, tuli kiire uida rantaan. Taallakin bongattiin tanaan yksi.



Rannoilla ei ollut ainoastaan ihmisiä..


Niin muuten, eilen patikoimme viidakon lapi Monkey Bayhin katsastamaan vedenalaisen elaman siella pain. Ranta oli ehkapa paras ABCn lahistolla. Samaten rannalta alkavan viidakon reunalla parveili iso apinalauma. Meilla oli mukana pahkinoita mita heittelimme niille. Tosin lauman isoin ainoastaan poimi herkkupalat. Suloisia olivat kuitenkin!

Taalla Salangilla ei Radamadan nayta vaikuttavan menoon laheskaan yhta paljon kuin ABC:lla, jossa kaytannossa katsoen oli todella vaikeaa hommata ruokaa! Muslimit siis vain ottavat ja sulkevat paikat ja turisti reppanat saavat nahda nalkaa.. Taalla ravintoloihin on jopa panostettu ja nakee etta asiakkaita halutaan :) Mutta tosissaan Malesiassa ei ole nakynyt sellaista tuputusmenoa kuin Indonesiassa, aika rauhassa on saanut katsella ja paattaa mihin haluaa menna..

Nyt pitaa lopettaa, tama on tan rannan ainoa netti ja nopeutta huimat 236,8 Kbps eli n. 10 kertaa hitaampi netti kuin kotona :)

tiistai 25. elokuuta 2009

@Tioman

Heippa tiomanin trooppiselta saarelta!

Oltiin tosiaan ennen tanne tuloa yo Mersingissa. Aika kamala yo, koska hotellissa oli aika paljon hyttysia ja mina en uskaltanut nukkua ollenkaan dengue-kuumeen pelossa. Maanantai aamuna lahdettiin kohti saarta paivan ekalla speed-boatilla, Saarella oltiin n. 10.30. Saari oli jo laivasta kasin lumoavan kauniin nakoinen ja ISO!



Paradise.





Jaimme kyydista ABC-rannalla, joka on backpackereiden suosiossa. Buukkasimme ekasta vastaantulevasta paikasta mokin rannalta (siis kirjaimellisesti rannalta, n.3m veteen). Upeat nakymat palmujen keskelta. Eka paiva Tiomanilla oli todella kuuma ja aurinkoinen. Nama 2 muuta paivaa ovat olleet hieman pilvisia, mutta lampoa riittaa. Ekana iltana eksyimme Jungle baariin, siis keskelle viidakkoa. Ihan rahjainen mokki :) Mutta pitaja Desmond oli oikein mukava tuttavuus. Ilmeisesti karkotettu rannalta olutta kaupittelemasta.. Vietimme jungle baarissa illan, olimme eka ainuat asiakkaat, mutta sitten sinne eksyi myos saksalaisia, ranskalaisia tms..



Terassinäkymämme paratiisissa


Toinen paiva saarella oli oikea elainpaiva. Tormasimme useisiin varaaneihin, apinoihin tms. Illalla tapasimme karmeimmat tuttavuudet. Mokistamme loytyi toinen toisensa jalkeen isompia torakoita! Arvatkaa olinko helisemassa. Ei tietenkaan nukuta ennen kuin kaikki torakat on tapettu. Ja masentavaa oli etta niita tuli lisaa toinen toisensa jalkeen, kamalan isoja! Villen toalettilaukusta loytyi 4 (7 senttisia tapauksia).. No eipa sina yona paljoa nukuttu. Saa nahda millainen ensi yo on.. Mutta huomenna aamulla vaihdamme veneella rantaa. Etaisyydet ovat tajuttomat, joten ei ole mahdollisuutta vaihtaa rantaa maalta kasin.. Taalla ABClla ei ole oikeastaan kuin kuollutta korallia ja hurjasti merisiileja tuolla meressa. Nakyvyyskin on aika huono snorklatessa. Toivomme etta pohjoisempi Salangin ranta olisi rikkaampi meren alaiselta elamaltaan.



Varaaneja vilisi joka paikassa


Mutta joka tapauksessa Tioman on todella upea luonnoltaan! Varmaankin 90% saaresta on ihan asumatonta sademetsaa. Iltaisin kuuluu vaikka millaisia aania. Taalla mieli lepaa, ainakin silloin kun ei ole torakoita nakyvilla..



Näkymia ABC-rannasta (matkalla Monkey bayhin)

Monkey Bayn asukki


Moiks!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

23.08.2009

Heipsan!

Ekaa kertaa paasen kirjoittamaan reissun paalta, paljon on jo kerennyt tapahtumaan (yritan referoida)..

Eli perjantaina paastiin Singaporeen turvallisesti, VAIKKA Istanbulista Singaporeen lahtenyt lento olikin 1,5h myohassa, teknisen vian vuoksi. Olin hieman jannittyneena kun paastiin kiitoradan paahan, mutta matka meni ongelmitta.

Singaporessa ekana juttuna oli selvita buukkaamalleni hotellille. Meinattiin eka ottaa metro, mutta paadyttiin kuitenkin bussiin. Ongelmaksi tuli ettei ollut kolikoita (vain ne kavivat bussiin). Eras paikallinen tytto, Meetu, maksoi meidan matkat ja jakoi informaatiota Singaporesta ja Malesiasta bussimatkan ajan. Vastineeksi halusi vinkata kaikille sinkkupoikamiehille suomeen terveiset :) Siis natti intialainen tytto vailla seuraa taalla (p.s. puhelinnro loytyy)! Meetu kertoi myos etta Malesiassa tapahtuu todella paljon varkauksia, eli rahat olisi hyva pilkkoa moneen osaan. Myos bungaloveista kaydaan pollimassa. Alkoi ahistaa!

Singaporessa vietimme 2 yota. Hotellimme oli todella ihana ja siisti, tosin sijainti ehka ainut miinus puoli, hieman kaukana keskustasta. Tosin metrolla paasi nopsaan. Ja ONNEKSI paikalliset ovat aivan ihanan avuliasta ja ystavallista porukkaa! Toki Lonely Planet, meidan raamattumme, joka kulkee kaikkialla mukana, auttaa :)
Lauantain vietimme Singaporen keskustassa porraten. Mielettomia pilvenpiirtajia, upea kaupunki! Ja siisti! Mutta ilmankos kun kaikesta uhataan vahintaan 1000 e sakolla...


Patsastelu Singaporen keskustassa





Singaporen keskusta on upea!




Theatres on the bay




Merlion statue


Tanaan aamulla kavimme syomassa hotellin viereisessa kiinalaisessa paikassa kunnon aamumatot ja lahdimme kohti Malesiaa. Paatimme lahtea lonely planetin ja respan ukon neuvoilla omin nokkinemme ylittamaan rajaa. Tama tapahtui kaytannossa siten etta ajettiin melkein metrovaylan toiseen paahan, sielta bussilla rajalle, siella kavellen passintarkastuksesta lapi, taas bussilla Johor Bahrun linja-autoasemalle jossa taas passintarkastus, rajamuodollisuudet ja kamojen lapivalaisu.. Ja Malesiassa oltiin! :)

Ajateltiin lahtea kohti Mersingia, josta lautat Tiomanin saarelle menevat. Bussiaikatuluissa eivat menneet meidan aikatulujen mukaan ja olisimme joutuneet odottamaan Johor Bahrussa 5h bussia Mersingiin, joten lahdimme bussilla Kota Tinggiin (pieni kaupunki matkalla Mersingiin). Kuski huristeli aika vauhdilla ja syd'n meinasi pysahtya pariin otteeseen, etenkin kun ville lenteli takapenkilta jalkatilaan kun bussi kolautti vastaantulevienkaistalla vastaantulevaa henkiloautoa. Henkiloauto nakyi pyorivan parikin kierrosta, mutta ilmeisesti matkustajat selvisivat saikahdyksella, kuten mekin. Aikaahan siina kuitenkin meni kun meidan kuski lahti paivittelemaan tapahtunutta henkiloauton matkustajien kanssa... Selvisimm ekuitenkin Kota Tinggiin.

Kota Tinggista lahdimme taas jatkamaan matkaa. Taytyy todeta etta tama koko Malesiahan on yhta viidakkoa tai palmuviljelmia.. Hauskaa oli kun auton ikkunasta nakyi apinoita hyppimassa puusta toiselle ja tien vieressa oli varoitus: varokaa norsuja! :D Nojoo, mutta kivan nakoista, ei siina mitaan. Talla bussimatkalla yllatti kaatosade ja ukosti ihan hulluna.

Nyt olemme Mersingissa. Meilla on hotelli buukattu ensi yoksi, liput ostettu Tiomanille huomiseksi. Eli Tioman saari, joka sijaitsee n. 50km Malesian itarannikosta Etela-Kiinan merella. Eli tallaista talla kertaa :)

Hintatasosta sen verran, etta Singaporessa oli aika kallista, tosin paljon halvempaa kuin Suomessa. Nyt kun ollaan taalla Malesian puolella niin paa on ihan pyoralla kun kaikki tuntuu olevan kovin halpaa.. Saa nyt taas kuitenkin nahda, mika on hintataso Tiomanilla, pieni ja suljettu saari kun on.

Mutta taidetaan lahtea unettamaan, jotta ollaan huomenna aamulla skarppina lautalla :)

maija

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Lähtökuopissa

Noniin, meni sitten tosi tiukille tämä aikataulu tässä matkaa edeltävänä iltana.. Siis pakkauksen suhteen. Hermot ihan todella kireällä, eikä enää edes tiedä mitä sinne rinkkaan on mennyt änkemään.

Mutta käsimatkatavarat olen saanut pakattua taas siten, että varaudun siihen että kamat katoaa.. :) Rahat, lentoliput, passi, kamera, hampiharja, hame, toppi tms.. Pitäisi selvitä. Rinkka sisältää pääasiallisesti miljoonat bikinit, toppeja, alaosia, kenkiä, snorkkelit ja pyyhkeen (plus hygieniatarvikkeita). Eli taas liikaa kaikkea ja rinkka pullistelee kummasti tuolla nurkassa.

Kävin siis eilen ostamassa itselleni uuden, kompaktin 55litran vetoisen rinkan. Pääsee sekin ensimmäiselle reissulleen :)

Mutta nyt nukkumaan ja aamulla nokka kohti Helsinki-Vantaata, josta kone starttaa klo 14:40 kohti Istanbulia, jossa vajaa 6h palloilua ja 11h lennot Singaporeen.

Hasta la vista!

maija

p.s. huomenna olisi myös villen synttärit, joita aijomme juhlistaa punaviinillä 10 km korkeudessa :D

torstai 13. elokuuta 2009

1 week left!

Hui, kuinka aika rientääkään! Tasan viikon päästä ollaan jo matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.. APUA! Mulle käy aina näin: eka päivittelen kuinka kauan lomaan on ja ei se ikinä ala. Hetken päästä alkaa melkein jo ahistamaan kun lomaan yhtäkkiä onkin vain niin kovin vähän aikaa..

To do -lista ennen matkaa:

Malarian estolääkitystä ei tarvittu, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Maitohappobakteerien syönnin aloitin eilen, joten massuni ehkä on hieman vahvempi kun vieraat pöpöt iskevät Aasiassa. (Bakteereita pitää käydä ostamassa lisää! Jotta riittävät koko matkan ajan: turistiripuli on kamala tauti)

Käsidesifiointiainetta pitää käydä ostamassa useampi purkki. (Toinen oiva keino yrittää välttää turistiripuli)

Tarvisemme 2 rinkkaa matkalle mukaan. Toinen on, viimekin reissussa mukana ollut, isin vanhaakin vanhempi rinkka. Toinen on vielä mysteeri. Yritän hoitaa asiaa.

Rahaa pitäisi hieman vaihtaa ennakkoon. Niin Singaporen dollareita kuin Malesian ringettejä. Ihan vaan sen verran että eka(t) päivät selvitään eikä tarvitse heti väsyneenä etsiä rahanvaihtoa. Pitää mennä vierailemaan FOREXin toimistolla keskustassa.

Yksi ehkäpä tärkeimmistä olisi buukata 2 eka yöksi hotelli Singaporesta. Olen pläräillyt vaihtoehtoja jo pitkään. Luultavasti hotelli tulee sijaitsemaan Little Indian alueella (intialaiskaupunginosa).

Olisikos sitten vielä muuta tärkeää, mikä pitäisi muistaa tässä tohinassa.. Ei kai. Viisumeja ei tarvita, mikä helpottaa rajojen yli siirtymistä kummasti.